Rahaakin niukempi resurssi (ja sen vaihtoehtoiskustannus) | Suomen Meripelastusseura

Rahaakin niukempi resurssi (ja sen vaihtoehtoiskustannus)

Rahoituksen niukkuus on jatkuva huolenaihe niin meri- ja järvipelastusyhdistysten päivittäisessä toiminnassa kuin yhdistysten kattojärjestön Meripelastusseurankin arjessa. Uudet pelastusalukset, varustehankinnat, koulutusmateriaalit ja -varusteet, valmiudelliset toiminnot, jäsenpalvelu sekä toiminnan infrastruktuurin ylläpitäminen kuluttavat niukkoja rahallisia resursseja.

Mutta on olemassa resurssi, joka on rahaakin niukempi: vapaaehtoistyö.

Talousteorian mukaisesti maailmassa ei koskaan ole tarpeeksi resursseja tyydyttämään ihmisten kaikkia haluja, eli resurssit ovat niukkoja. Niukkuus johtaa kilpailuun noiden resurssien käytöstä, ja tämän kilpailun yhtenä ratkaisumallina on markkinahintajärjestelmä. Niiden hyödykkeiden hinnat ovat korkeimpia, mille on vahva kysyntä mutta hyvin niukka tarjonta. Tarjoamalla korkeampaa hintaa saadaan esimerkiksi työvoiman tarjontaa lisättyä. Vapaaehtoistyötä ei kuitenkaan voida lisätä maksamalla palkkaa, vaan sen tarjontaan vaikuttavat muut tekijät kuten väestön ikärakenne, sosiaalinen rakenne sekä käytettävissä olevan ajan niukkuus.

Meripelastusseuralla on noin 1400 miehistönjäsentä jakaantuneena 61 asemalle ympäri valtakunnan. Esittäisin seuraavan karkean peukalosäännön (saa haastaa halutessaan!):

Yhdistysten aktiivimiehistö: 1400 miehistönjäsentä

  •    josta 33% on paikallisesti hyvin aktiivisia (noin 450)
  •    josta 33% on paikallistoiminnan kehittäjiä (noin 150)
  •    josta 33% on valtakunnallisesti aktiivisia (noin 50)
  •    josta 33% on valtakunnantason kehittäjiä (noin 17)

Jos asemalla on siis noin 30 miehistönjäsentä, näistä noin kymmenen muodostaa valtaosan aseman toiminnasta ja noin kolme osallistuu aktiivisesti toiminnan kehittämiseen asemalla. Vastaavasti asemalla, jossa on 100 miehistönjäsentä, noin 30 muodostaa valtaosan toiminnasta ja kymmenkunta osallistuu aktiivisesti toiminnan kehittämiseen. Osa paikallistason toiminnan kehittäjistä osallistuu toimintaan myös valtakunnallisesti esimerkiksi kurssikouluttajana tai erilaisissa Meripelastusseuran työryhmissä ja näistä noin kolmannes (noin 17) osallistuu aktiivisesti valtakunnallisen toiminnan kehittämiseen.

Valtakunnallisena haasteena on saada nämä noin 50 ammattitaitoista valtakunnallista vapaaehtoista sekä vajaa 20 valtakunnallista kehittäjää motivoitua tarjoamaan palveluksiaan paikallisen tason lisäksi Meripelastusseuran valtakunnalliseen käyttöön vuodesta toiseen. Pitkälti heidän vapaaehtoiseen työpanokseensa perustuu Meripelastusseuran valtakunnallisen operatiivisen toiminnan pyöriminen ja kehittyminen käytännössä. Meripelastusseuran toimiston palkkatyövoiman avulla pystymme lähinnä avustamaan infrastruktuurin ylläpitämisessä ja takaamaan, että päivittäisten toimintojen takana olevat prosessit toimivat.

Valotan asiaa koulutussektorin kautta – muilla sektoreilla tilanne on hyvin samankaltainen. Toimiston työvoiman (1 htv) avulla pystymme varmistamaan, että valtakunnallisille kursseille on järjestettynä rahoitus, tilat, koulutusvarusteet, koulutusalukset, kyydit, ruokahuollon järjestävä vapaaehtoinen kurssikokki, ruokailut, kurssinjohtaja ja kouluttajat sekä kurssilaiset. Lisäksi huolehdimme, että sellaiset käytännön asiat kuin kurssipalaute, vakuutukset, matkalaskut, osallistumis- ja koulutusmerkinnät, raportoinnit ja tilastoinnit tulevat hoidetuiksi.

Vapaaehtoisten kurssinjohtajien ja kouluttajien tehtävänä on toteuttaa koulutus käytännössä: esimerkiksi ajaa koulutusalukset kurssipaikalle, varmistua että kaikki kurssilaiset pääsevät kurssipaikalle, huolehtia kurssin turvallisuudesta, pitää oppitunnit, valmistella rastikoulutukset, järjestää harjoitukset, reagoida ongelmatilanteisiin ja raportoida koulutuksesta toimistolle. Ja tämä kaikki tulee tehdä parikymmentä kertaa vuodessa eri kursseilla. Ilman vapaehtoisia kouluttajia ei Meripelastusseura pystyisi järjestämään kuin kourallisen ulkopuolelta ostettuja koulutuksia hyvin rajatuista aihepiireistä (esimerkiksi tutka- ja navigointikoulutus). Suurta osaa Meripelastusseuran alusmiehistöjen tarvitsemasta koulutuksesta ei pysty ostamaan ulkopuolelta, koska vastaavaa koulutusta ei yksinkertaisesti ole tarjolla.

Valtakunnallistakin koulutustoimintaa pitää kehittää, mikä johtaa meidät siihen viimeiseen kolmannekseen. Kehittämistarvetta on niin olemassa olevissa kursseissa, uusissa koulutusmuodoissa (esimerkiksi verkkokoulutus ja virtuaalikoulutus) kuin myös koko koulutusjärjestelmässä. Näidenkin tekemiseen tarvitaan vapaaehtoisista koostuvia työryhmiä, joista löytyy motivaatiota, innostusta ja vahvaa ammattitaitoa asioiden kehittämiseen. Meripelastusseuran kehitystyö perustuu tällaisiin työryhmiin. Esimerkiksi koulutussektorilla on tällä hetkellä olemassa koulutusjärjestelmän päivitystyöryhmä, alusperehdytysmateriaalityöryhmä sekä verkkokoulutustyöryhmä. Kaikki nämä koostuvat pääosin vapaaehtoisista meri- ja järvipelastajista. Edellä mainittujen työryhmien lisäksi vapaaehtoiset Meripelastuskouluttajat kehittävät järjestämiensä kurssien sisältöjä. Kaikkea tätä ohjaa Meripelastusseuran koulutustoimikunta, joka koostuu – yllätys, yllätys – alueiden valitsemista ja hallituksen nimittämistä vapaaehtoisista edustajista.

Yllä koulutuskontekstissa kuvatun kaltaista vapaaehtoisiin perustuvaa työtä tehdään myös niin alussektorilla, valmiussektorilla kuin viestintäsektorillakin. Näiden toimintojen lisäksi vapaaehtoisten ajan pitäisi riittää myös paikallistason operatiiviseen toimintaan ja kehittämistyöhön.

Yksittäinen koulutussektorin palkattu resurssi, koulutuspäällikkö, voi vain tuntea kiitollisuutta siitä, että kaikkiin näihin tehtäviin on lopulta melko hyvin löytynyt tekijöitä. Samalla tunnen pinnan alla porisevaa jatkuvaa ahdistusta siitä, että toiminnan tukemiseen ihan käytännön tasolla ei ole riittävästi aikaa, ja pelkoa siitä, mitä tapahtuu, jos vapaaehtoiset avainhenkilöt lyövät hanskat naulaan.

Kirjoituksen otsikko voisi yhtä hyvin olla Oodi vapaaehtoistyölle. Mutta koska olen kuitenkin sydämessäni taloustieteilijä, niin puhuttakoon sittenkin niukkuudesta, resursseista ja vaihtoehtoiskustannuksista. Vapaaehtoistyön vaihtoehtoiskustannus vapaaehtoisille itselleen on menetetty palkkatulo tai vapaa-aika – mutta kattojärjestölle vapaaehtoistyön tukemisen realistinen vaihtoehtoiskustannus on yksinkertaisesti toiminnan näivettyminen. Meillä ei ole varaa olla tukematta vapaaehtoistoimijoitamme.

Jaakko Heikkilä
Koulutuspäällikkö

Lisää uusi kommentti

Tekninen toteutus: W3 Group