MARI VENHO

Mari Venho
Ikä 35
Meripelastusasema 1
Tavoitteet: kohottaa kuntoa, sivuvaikutuksena vaakalukemien pienentyminen. Konkreettinen tavoite juosta keväällä Helsinki City Run.
 

Mari joutui sairastumisen vuoksi keskeyttämään kuntoprojektin ja näin ollen myös bloggaamisen. Pikaista paranemista Marille!

24.1.

Mikä on parasta juoksemisessa

Torstain lenkki meni pohdiskellessa lenkkeilyn/juoksemisen syvintä olemusta. Fakta on se, että mitään erityisen antoisaa itse toiminnassa ei minulle ole. Juokseminen on tylsää ja monotonista suoritusta ja etenkin kotinurkilla maisema-antikin on aika köyhänlainen. Se on melko rajallinen määrä mitä silmiä hivelevää luontoa akselilta Leppävaara-Karakallio-Viherlaakso löytyy. Puhumattakaan vauhdin hurmasta, se hetki että voin sanoa juoksemisen rullaavaan, odottaa vielä itseään. Jokainen eteenpäin menty metri on kyllä hikisen työn ja kovan puuskutuksen takana.

Mutta kulkiessani läpi hiljaisen omakotitaloalueen illalla kun kaikki peittyi siihen ihanan kauniiseen lumiseen utuun, mistä on viime aikoina saatu nauttia, olo oli aika Zen. Toiset kaipaavat lenkeilleen aina seuraa, minä taas en oikeastaan missään tapauksessa halua lenkkeillä kenenkään toisen kanssa, haluan olla ehdottoman yksin. Kotioloissa edes vessaan ei meillä pääse yksin. Itseasiassa sosiaalisempaa tapahtumaa kuin pöntöllä istuminen on suorilta käsin vaikea edes keksiä. Ja ainakin kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät mitä on ne elämän ruuhkavuodet, itsensä on aika helppo unohtaa kaiken sen hässäkän keskellä mitä arjeksi kutsutaan. Joten se tunnin hetki jonka voin mennä juuri sitä vauhtia mitä minä haluan, sellaista reittiä mitä minä haluan ja koska omaan melkoisen vilkkaan sisäisen elämän, voin keskustella itseni kanssa juuri siitä asiasta mistä minä haluan, on autuutta. Tunnin ajan voin rytmittää askeleet kahdella tavulla, mi-nä, mi-nä.

Se, jos mikä, on parasta juoksemisessa.

15.1.

Häpeäkseni myönnettäköön että joulu ja uusi vuosi meni laiskotellessa. Mutta nyt onkin sitten uudella innolla käyty tämän projektin kimppuun. Valitettavasti näyttää siltä että tammikuun ohjatut liikuntatuokiot jäävät väliin jokainen. No, ehkä sitten helmikuussa paremmalla onnella, onneksi lenkille pääsee ilman ohjaustakin. Tai dementiahiihtämään.

Hämmästyttävää on että kaikesta laiskottelusta huolimatta selkeää edistymistä on tapahtunut. Tunnin lenkkiin on tullut liki 500 m lisää matkaa vaikka olen silmä tarkkana koittanut vahtia syketasoa ettei karkaa liian korkeaksi vauhdin hurmassa. Näyttää pieneltä matkalta mutta prosenteissa on kuitenkin 8,3%. Jos kuukauden rennoin rantein otettu lenkkeily saa aikaan tuollaisen edistymisen, mitä tapahtuukaan kun saa itsensä liikkeelle ihan asenteella? Koitin myös mielenkiinnosta millaisen matkan saan mentyä tunnissa maksimissaan. Kyllä 10 km meni rikki mutta tämä kuntotaso ei vielä puoli maratoniin riitä, tulin nimittäin bussilla takaisin kotiin sen pyrähdyksen jäljiltä :) Ja todennäköisesti sain selville maksimisykkeenkin, ainakaan oksennus ei ollut kaukana...

Urheilun alttarilla olen sortunut myös työmatkaliikuntaan. Kotoa lasten päiväkodille tulee matkaa sellaiset 2,5 km, reissuun saa aivan uusia ulottuvuuksia kun kiskoo kaksi leikki-ikäistä pulkassa sen sijaan että kulkisi bussilla. Apua, tuleeko musta oikeasti urheiluhullu?

14.12.2009

Elämää kuntotestin jälkeen

Olen aikalailla tavallinen tallaajaa, en erityisen hyväkuntoinen vaikken nyt suorastaan rapakuntoinenkaan, hiukan ylipainoinen ja - pakko kaiketi se on myöntää -
ikä alkaa tuntumaan, vaikkei suorastaan painamaan. Kun neljäkymppiset on kuitenkin vielä edessä eikä takana, nyt on varmasti oikein otollinen aika tehdä asialle jotain. Mepe kuntoon -projekti osui siis erinomaiseen saumaan.

Raha on erinomainen motivoija, ostin jo aiemmin syksyllä hävyttömän hintaiset juoksukengät (lenkkareissa ON eroja, tuli huomattua) ja vaihtelevalla innokkuudella niitä jo pitkin syksyä sitten ulkoiluttanut. Tavoitteena on pääasiallisesti kohottaa kuntoa, toiveissa tietysti että sivuvaikutuksena havaittaisiin vaakalukemien pienentymistä. Ainoa selkeä tavoite on juosta keväällä Helsinki City
Run. Nimenomaan siis juosta. Se että onnistuuko läpiveto jotenkin oikeasti erinomaisin tuloksin, aika näyttää. Se lenkkareiden osto oli jo aika iso riman yli kiipeäminen, ei nyt sentään aleta liioittelemaan :)

Sykevyötä pidin kaksi vuorokautta. Tuskaa... Ensimmäisenä aamuna laitoin vyön paikoilleen ja töiden jälkeen kävelin suoraan apteekkiin ostamaan leveää laastariteippiä ja vedin pannan teipillä kiinni. On aika lailla eri asia pitää yhden urheilusuorituksen ajan sitä kuin elää 48 h puristava kuminauha rinnan alla.

Kuntotesteistä ei voi sanoa kuin yhden asian: Luojan kiitos se on ohi. Sinne jäi Otaniemeen se vähäinenkin kunto :) Testin tein viime torstaina, nyt eletään maanantaina ja vatsalihakset eivät vieläkään innostu yskimisestä. Keskiviikkona oma valmentajani tulee kertomaan tulokset. On muuten palvelu ainakin kohdillaan, Mirka tulee meille kotiin niin säästyn lastenvahdin hommaamiselta. Kun tässä projektissa on omalla kohdalla vielä se kiva lisähaaste että rakas aviomies päätti opiskella uuden ammatin ja on arjet yli 300 km päässä. Toisaalta, tuleepahan hyötyliikuntaa ainakin. Vaatii nimittäin jonkinmoista peruskuntoa pyörittää kolmen lapsen arkea yksin ilman autoa.

Harjoitusohjelmaan kuuluu tällä hetkellä kaksi juoksulenkkiä viikossa, reittivalinnasta riippuen 3-4 km ja lisäksi ainakin kerran viikossa "jotain". Jos aika antaa periksi niin pidempi 10-12 km lenkki,uintia, jumppaa tai jotain muuta otollisesti kohdalle osuvaa liikuntaa jos jos mikään muu ei onnistu niin sitten ainakin WiiFitillä joogaamista ja hula-vanteen pyörittämistä. Jossain kohtaa pitäisi varmastikin alkaa miettimään lihaskuntopuoltakin, mutta ei nyt ainakaan ennen joulua. Vuodenvaihteen jälkeen alkaakin sitten systemaattisempi juoksemisen harjoittelu.

Mutta tästä lähdetään. Helsinkin City Run, täältä tullaan!