Siirry pääsisältöön

Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja vaihtuu

Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jari Piirainen on irtisanoutunut tehtävästään 12.9.2018 omasta aloitteestaan. ”Eroon ei liity mitään dramatiikkaa, on vain tullut aika antaa viestikapula seuraavalle kuuden vuoden hienon kokemuksen jälkeen. Jatkan irtisanomisajan (6 kk) toimitusjohtajan tehtäviä, joskin irtisanomisajan lopussa pidän kertyneet lomat pois. Näin ollen varsinainen työ jatkuu suunnilleen vuodenvaihteeseen saakka”, sanoo Piirainen.

Meripelastusseuran hallitus aloittaa uuden toimitusjohtajan hakuprosessin välittömästi ja kertoo asiasta aikanaan lisää valintaprosessin tultua julkaisukelpoiseksi.

Jari Piirainen on toiminut Meripelastusseuran toimitusjohtajana kuusi vuotta.

”Haluan kiittää kaikkia tahoja erinomaisesta yhteistyöstä kuluneiden kuuden vuoden aikana. Erityisen paljon olen nauttinut yhteistyöstä Meripelastusseuran kenttäväen kanssa ja toivonkin, että seuraajani jaksaa myös kenttää kiertää. Se on paras tapa pitää tuntuma itsellään kentän toimintaan ja sen haasteisiin”, sanoo Piirainen.

Lisätietoja tarvittaessa toimitusjohtaja Jari Piiraiselta (p. 040-5862006 tai jari.piirainen@meripelastus.fi) ja puheenjohtaja Pekka Mölsältä (p. 050-3389739 tai molsapekka@gmail.com).