MERIPELASTUSSEURA
Etusivu / Tiedotteet
Svenska | English | MESSI-jäsensivut

* Meripelastusseura
* Jäsenyhdistykset
* Tue meitä
* Tule mukaan
* Trossi
* Koulutus
* Nuorisotoiminta
* Tiedotteet
Tiedotearkisto
Julkaisut
* Mepe kuntoon-blogi
* Pelastusalukset
* Tehtävätilastot
* Tapahtumakalenteri
* Arpajaiset
* Verkkokauppa
* Yhteystiedot
* VOMARE

TIEDOTTEET

05.02.2009

Viron vapaaehtoisen meripelastustoiminnan kehittäminen jatkuu

Suomen Meripelastusseura ja neljä virolaista kuntaa ovat käynnistäneet hankkeen Viron vapaaehtoisen meripelastustoiminnan kehittämiseksi. VOMARE (Voluntary Maritime Rescue) -hankkeen tarkoituksena on elvyttää vapaaehtoista meripelastustoimintaa Suomenlahden itäpäässä ja Peipsi–järvellä sekä luoda edellytykset Suomen ja Viron meripelastajien yhteistyölle.

Hankkeen vastuulliset kumppanit ovat Suomen Meripelastusseura Suomessa ja Vihulan kunta Virossa. Lisäksi siihen osallistuvat Toilan ja Lohusuun kunnat ja Mustveen kaupunki sekä Varsinais-Suomen liitto rahoittajana. Hankkeen arvo on kokonaisuudessaan noin 1 M€ ja sen päärahoittaja on EU:n Interreg IVA –ohjelma. VOMARE:a edelsi vuonna 2007 toteutettu hanke, minkä puitteissa aloitettiin vapaaehtoisen meripelastustoiminnan edellytysten luominen Koillis-Viron pilottisatamissa.

VOMARE -hankkeen tärkein osa on neljän täysin varustetun pelastusaluksen luovuttaminen Suomesta Viroon sekä vastaavien uusien alusten hankinta Suomen Meripelastusseuralle. Virolaisten vapaaehtoisten käyttöön tulevat alukset ovat n. 6-7 metriä pitkiä kovapohjaisia kellukeveneitä (RIB), jotka yltävät vähintään 30 solmun nopeuteen. Veneet sijoitetaan Vihulan, Toilan, Lohusuun ja Mustveen alueelle perustettaville pelastusasemille. Ensimmäiset veneet siirtyvät Viroon kesäkuun alussa.

Suomen Meripelastusseuralle hankitaan kaksi uutta PV2-luokan ja kaksi PV1-luokan pelastusalusta. PV2-luokan veneet ovat noin 8 metriä pitkiä, alumiinirunkoisia veneitä, jotka varustetaan kahdella dieselmoottorilla ja vesisuihkulla. Samantyyppisissä, noin puolitoista metriä lyhyemmissä PV1-luokan veneissä on yksi dieseljetti. Molempien alusten huippunopeus on 32 solmua ja ne on suunniteltu toimimaan Itsenäisenä pelastusyksikkönä saaristossa ja rannikolla. Pelastusveneet soveltuvat mm. hätäensiapu-, hinaus-, etsintä- ja mies meressä –tehtäviin.

VOMARE-hankkeeseen sisältyy myös virolaisille vapaaehtoisryhmille järjestettävä täydennyskoulutus ja käytännön meripelastuskoulutus Virossa ja Suomessa. Pääosa vapaaehtoisista koulutetaan pelastusalusten käyttäjiksi ja pieni osa edelleen kouluttajiksi.

Vuosina 2009-2011 toteutettava VOMARE-hanke on osa laajempaa pyrkimystä luoda koko Itämeren alueelle vapaaehtoisuuteen perustuvaa meripelastustoimintaa Suomen, Ruotsin ja Saksan mallien mukaan, sekä lisätä sitä kautta meriturvallisuutta ja parantaa valmiuksia ympäristövahinkojen torjuntaan. Sen yhteydessä aloitetaan perustan luominen Viron vapaaehtoisen meripelastustoiminnan hallinnolle sekä kestävälle ja jatkuvalle varainhankinnalle.



Liitetiedostot:


CB_logo_applied.jpg
Talleta 38kB


ERDF.jpg
Talleta 37kB




Tarvitsetko tiedotteisiin liittyviä taustatietoja, kuvia tai muuta lisämateriaalia?

Ota yhteys tiedotuspäällikkö Sadri Wirzeniukseen
Puh. 020741 6035,
etunimi.sukunimi@meripelastus.fi


Esitetilaukset

smps.toimisto (at) meripelastus.fi tai puh. 020741 6030.