
|
 |
 TIEDOTTEET
29.11.2009
Juha Toivolasta puheenjohtaja 2010 - 2012
Meripelastusseuran yleiskokous valitsi 28.11.2009 pidetyssä kokouksessaan Seuran puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle 2010 – 2012 FM Juha Toivolan. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Leo Barman. Valtuuston puheenjohtajaksi kaudelle valittiin Jorma Salopelto ja varapuheenjohtajaksi Kristiina Jakobsson.
Juha Toivolalla (62) on vankka kokemus liike-elämän johtotehtävistä. Hän on toiminut mm. eri tehtävissä Fiskarsilla sekä Teollisuusvakuutuksen toimitusjohtajana ja Vakuutusyhtiö Sammon varatoimitusjohtajana. Toivolalla on myös lukuisia merkittäviä luottamustehtäviä liike-elämässä ja vakuutusalalla. Hän on mm. Elcoteq Networkin hallituksen varapuheenjohtaja ja on kuulunut myös Siljan ja Neptun Maritimen hallituksiin.
Juha Toivola on ollut Seuran neuvottelukunnan jäsen sen perustamisesta vuonna 2004 lähtien. Lisäksi hän on toiminut Seuran valtuutettuna vuosina 1998 - 2004. Uuden puheenjohtajan harrastuksiin kuuluvat purjehdus, metsästys, kalastus, hiihto ja mökkeily. Toivola on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta.
Lisäksi yleiskokous valitsi Meripelastusseuran valtuuston kaudelle 2010 -2012. Samana päivänä pidetyssä valtuuston kokouksessa nimitettiin Seuran hallitukseen erovuoroisten tilalle kaksi uutta jäsentä: Pekka Mölsä ja Valtteri Simola.
SMPS hallitus 2010
Juha Toivola, puheenjohtaja 2010-2012
Leo Barman, varapuheenjohtaja 2008-2010
Petri Haapasalo, jäsen 2008-2010
Pertti Helaniemi, jäsen 2009-2011
Pekka Mölsä, jäsen 2010-2012
Olli Parikka, jäsen 2009-2011
Tuula Petenius, jäsen 2008-2010
Satu Posti, jäsen 2009-2011
Valtteri Simola, jäsen 2010-2012
SMPS valtuusto 2010-2012
Puheenjohtaja Jorma Salopelto
Varapuheenjohtaja Kristiina Jakobsson
Suomenlahti
Antti Kaatrakoski
henkilökohtainen varajäsen Tapani Tiitinen
Fredrik Toivari
henkilökohtainen varajäsen Mikael Nuotio
Heikki Puttonen
henkilökohtainen varajäsen Jouko Swanström
Jarmo Saarinen
henkilökohtainen varajäsen Timo Uusilehto
Saaristomeri
Seppo Nousiainen
henkilökohtainen varajäsen Veijo Koskinen
Jouni Arvonen
henkilökohtainen varajäsen Ilkka Ruutu
Pohjanlahti ja Pohjois-Suomi
Simo Peräkorpi
henkilökohtainen varajäsen Jukka Perttula
Joni Skiftesvik
henkilökohtainen varajäsen Jussi Pajala
Kari Siimes
henkilökohtainen varajäsen Sauli Hämälä
Vuoksen vesistö
Martti Lehtinen
henkilökohtainen varajäsen Ilkka Eisto
Harri Kerkelä
henkilökohtainen varajäsen Esa Hirvonen
Jouko Silvola
henkilökohtainen varajäsen Juha Ronkainen
Päijänne ja Kokemäenjoen vesistö
Jukka Porkka
henkilökohtainen varajäsen Kimmo Koivisto
Tero Valkonen
henkilökohtainen varajäsen Matti Huuskonen
Harry Nordström
henkilökohtainen varajäsen Jukka Huumarkangas
Kuvassa Meripelastusseuran johtoa 2010 - 2012: puheenjohtaja Juha Toivola, valtuuston varapuheenjohtaja Kristiina Jakobsson ja valtuuston puheenjohtaja Jorma Salopelto. Kuva on tiedotusvälineille julkaisuvapaa.
Liitetiedostot:
smps_yleiskok2009.JPG
Talleta 3334kB
|
 |


 |

Tarvitsetko tiedotteisiin liittyviä taustatietoja, kuvia tai muuta lisämateriaalia?
Ota yhteys tiedotuspäällikkö Sadri Wirzeniukseen
Puh. 020741 6035,
etunimi.sukunimi@meripelastus.fi
Esitetilaukset
smps.toimisto (at) meripelastus.fi tai puh. 020741 6030.
 |
 |
|