Uutiset | Suomen Meripelastusseura

Uutiset

Vapaaehtoisten meripelastajien Operaatio Meritähti juhannuksenviettäjien turvana

20.6.2017

Meripelastusseuran juhannuspäivystys, Operaatio Meritähti, käynnistyy torstai-iltana. Lähes 130 pelastusalusta ja tuhatkunta vapaaehtoista meripelastajaa on koko viikonlopun valmiina auttamaan merihätään joutuneita rannikolla ja sisävesillä ympäri maata. Alukset ovat liikkeellä tai päivystävät välittömässä lähtövalmiudessa sunnuntai-iltaan asti.

Meripelastajat toivovat, että juhannuksen viettoon vesille lähtevät pitäisivät mielessä turvallisuusasiat. Veneen varusteet kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ja pelastusliivit on hyvä pitää päällä aina vesillä ollessa. Sääennusteet on syytä ottaa huomioon reittiä suunnitellessa ja niitä kannattaa seurata myös matkan aikana. Matkasuunnitelma on tärkeää kertoa kotiin jääville.

Vapaaehtoisille meripelastajille aika keskikesästä heinäkuun loppuun on vuoden kiireisintä aikaa. Valtaosa avuntarvitsijoista on huviveneilijöitä ja yleisin avuntarpeen syy tekninen vika tai merimiestaidollinen virhe. Meripelastusseuran miehistöt ovat tänä vuonna suorittaneet tähän mennessä 282 hälytystehtävää, joissa apua on saanut 537 ihmistä. Viime vuonna tehtäviä kertyi yhteensä 1595.

Avunpyynnöt

Vaaratilanteessa soitetaan meripelastuksen hälytysnumeroon 0294 1000 (merialueella) tai hätänumeroon 112 (sisävesillä).

Trossi-palvelunumerosta 0800 30 22 30 saa apua vesillä niissä ongelmatilanteissa, joissa kyseessä ei ole vaaratilanne eikä avun saamisella ole kiire. Trossi-palvelunumero päivystää vuorokauden ympäri.

Soita Trossi-palvelunumeroon:
- kun ihmishenki, ympäristö tai omaisuus ei ole vaarassa tai uhkaavassa vaarassa.
- kun vene on laiturissa tai turvallisessa paikassa ankkurissa ja tarvitset kiireetöntä apua.
- kun tarvitset selvästi myöhemmin apua esim. rantautumiseen liittyen.

Jos olet epävarma, onko kyseessä kiireetön avustus vai vaaratilanne, soita aina meripelastuksen hälytysnumeroon tai hätänumeroon. Kaikki edellä mainitut numerot kannattaa tallentaa puhelimen muistiin jo ennen vesille lähtöä.

Lataa Trossi-appi puhelimeesi!

Trossi-appi on Meripelastusseuran mobiilisovellus, josta löytyy mm. hyödyllistä turvallisuustietoa, kuten merimerkit ja väistämissäännöt, lähimmän meripelastusaseman ja -aluksen sijainti, matkaseuranta ja sääpalvelu sekä hätäpuhelupainikkeet. Sovellus perustuu kansainväliseen SafeTrx-turvallisuussovellukseen ja toimii IOS- ja Android alustoilla älypuhelimissa. Trossi-apin lataaminen ja käyttö on maksutonta, ja se löytyy Applen App Storesta tai Google Play -kaupasta.

Subscribe to Uutiset
Tekninen toteutus: W3 Group