Suomen Meripelastusseuran nuorisotoiminta

Leiripäiväkirja

SMPS:n nuorisotoiminnan ohjausryhmän järjestämän valtakunnallisen nuorisoleirin leiripäiväkirja. Nuoret on leirillä jaettu vahteihin, joista yksi vuorollaan kirjoittaa päiväkirjaa päivän tapahtumista.

28.6.2010 Päivä 1 Bågaskärissä

Lähdimme Inkoosta odottavin mielin n. klo 10:30 taksiveneellä. Suuntasimme Bågaskäriä kohti, jossa perille tultuamme kokoonnuimme laiturilla ja lähdimme ylös päärakennusta kohti. Asettauduimme huoneisiimme ja loppupäivä sujuikin mukavasti saunan, leikkien, uinnin, ruoan ja muun hauskan parissa. Vapaa-aikaakin mahtui mukaan!
- Cristian, Tommi, Oskari

29.6.2010 Tiistai

Aamu alkoi kivasti, maailman ärsyttävimmällä musiikillisella teoksella "Meidän laivassa - Frööbelin palikat". Taivaallisen aamupalan jälkeen päivä jatkui ohjelmalla, johon kuului mm. pintapelastusta, merimiestaitoja ja pelastautumista. Iltaohjelman nimi oli "Haaksirikko" ja nimensä mukaisesti siinä harjoiteltiin laivan jättämisen jälkeistä aikaa ja pelastautumista pelastuslauttaan.

Merimiestaitoja harjoitellessa käytiin läpi erilaisia solmuja. Hauskimmat päivän tapaukset kuitenkin tapahtuivat yllä mainitussa "Haaksirikossa". Palontorjunnassa taas käytettiin moottoriruiskua, joka pumppasi vettä letkuihin, jotka oli vedetty rannan ja metsän kautta.
- Juuso, Rasmus, Teemu

30.6.2010 Keskiviikko

Päivämme alkoi kuten muutkin "ihanalla" kouluttajien valitsemalla herätyksellä: Olavi Virran Aamu Airistolla. Rastiaiheinamme olivat tänään ensiapu, navigointi ja merenkulku. Ensiavussa käytetään Defil...ööö...sähköherätysjuttua. Toisella ensiapurastilla käsittelimme sokkia ja tutkimme ensivastelaukkua. Navigoinnissa opimme kartanlukua ja mittausta. Toisessa rastissa käsittelimme merimerkkejä Janin erikoisella radalla.

Iltapäivällä saimme ajaa, manoveerata venettä ja muutama pelastautuminenkin suoritettiin. Illalla oli luvassa "actionia" eli kuvaajat saapuivat kuvaamaan harjoituksia, mm. pelastautumisesta ja moottoriruiskuselvityksestä.
- Miko, Leevi, Niklas

1.7.2010 Torstai

Aamumme alkoi tavalliseen tapaan musiikkia kuunnellen. Ison puurolautasen ja parin voileivän jälkeen olimme valmiita päivän harjoituksiin. Ennen merelle menoa meillä oli pari harjoitusta, mm. pukujen huoltoa, ensiapua ja veneen kiinnittämistä laituriin. Lounaaksi söimme hyvää makaronilaatikkoa.

Sen väntade vi en stund på båten. Sen komm den, vi for ut med Jenny Wihuri. Vi gick också igenom Jenny Wihuri. Var allt finns, Vi navigerade, vi såg runt på Jenny Wihuri. Vi bogserade en båt. Sen efter några timmar bytte grupp 1 och 3 till Reijo. Sen åkte vi hem. Sen åkte vi hem. Sen när vi kom hem åt vi mat.

Ruokailun jälkeen meillä oli vapaa-aikaa ja sillä välillä meidän piti keksiä leikki, jonka kouluttajat leikkisivät illalla discossa. Sen jälkeen saimme ilmoituksen, että alhaalla on ohjelmaa. Luokassa Jori kiitti meitä siitä, että olimme osallistuneet leirille ja saimme t-paidat, joissa oli leirin sponsorin (DNV) logo.
- Max, Andreas, Jesse

2.7.2010 Yöllinen harjoitus

Yhtäkkiä meidät herätettiin hälytyksellä, kun kello oli noin 01:40. Tehtävä oli pelastaa 7 henkilöä, jotka olivat taksiveneonnettomuudessa joutuneet veden varaan. Jakauduimme ryhmiin, osa lähti merelle ja osa jäi maihin. Lähdimme kävelemään rivissä ja etsimään maista. Löysimme rannan kallioilta pelastusliivejä, pelastusrenkaita ja nukkeja. Yritimme myös elvyttää joitakin uhreja, mutta tuloksetta. Kahden veneen avulla löysimme pelastuslautasta kaksi henkilöä.

Kun harjoitus oli ohi, veimme tarvikkeet varastoon ja sen jälkeen tulimme sisään, otimme yöpalaa ja menimme nukkumaan.
- Markus, Jyrki, Veera

2.7.2010 Perjantai

Tämä viikko on ollut tosi hauska ja mielenkiintoinen. Olemme oppineet paljon eri asioita, esim. ensiapua, palonsammuttamista ja etsintää. Paras harjoitus oli ajo Jenny Wihurilla. Jenny Wihuri oli tosi hieno ja iso laiva.

Eilen oli kiva leiridisco ja etsintäharjoitus. Tänään oli meripelastustaitokilpailu. Siinä oli kolme rastia; Ensiapu, navigointi ja veneen kiinnitys. Navigointi meni huonosti meillä, muut hyvin. Lopuksi oli pakkaamista ja siivoamista.
- Jussi, Aaro, Otto